Forssan kaupunki

 

 - Halusimme saada rahat kertymään kaupungin tilille mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti, kertoo talousjohtaja Leena Järvenpää. - Lähdimme liikkeelle saatavalaji kerrallaan. Lähes kaikki hallintokunnat ovat nyt sopimuksen piirissä. Myös Muistutuspalvelu on käytössä useimmissa hallintokunnissa.

Forssan kaupungin laskutus on noin miljoona euroa kuukaudessa. Eniten perittävää kertyy päivähoitomaksuista ja teknisen viraston maksuista. Järvenpään mukaan perintäyhteistyö tukee hyvin kaupungin maksuvalmiutta.

- Intrum Justitian avulla olemme selkeästi pystyneet parantamaan perintätulostamme. Forssan kaupungin strategiassa on tavoitteena taloudellinen tasapaino. Tämän tavoitteen saavuttamisessa toimivalla perinnällä on merkittävä osuus.

"Meille on myös tärkeää, että asiakkaitamme kohdellaan ystävällisesti.  Intrum Justitiassa panostetaan kiitettävästi hyvään asiakaspalveluun. Olemme saaneet aikaan hienoja tuloksia, vaikka hitaita hämäläisiä taidetaan olla maksamisessakin,"

- Aikaa säästyy rutkasti muihin töihin, kun perintään ei tarvitse kiinnittää erityisempää huomiota, lisää laskentasihteeri Sirpa Salo.

 

Forssan kaupunki sijaitsee lounaisessa Sisä-Suomessa noin tunnin matkan päässä Helsingistä, Turusta ja Tampereelta. Forssa on Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kuntien muodostaman 36 000 asukkaan talousalueen työssäkäynnin keskus sekä hallinnollinen, kaupallinen ja palvelukeskus. Forssan asukasluku on noin 18 000.