Oululaisen kaupunkilehti Forum24:n levikki on 87 000 kpl, ja yhtiö lähettää yli 10 000 laskua vuosittain. Forum24 halusi nopeuttaa laskutustaan ja yksinkertaistaa saatavien siirtämistä perintään. Aiemmin laskujen tulostuksen ja postituksen hoiti kirjanpitotoimisto kerran viikossa. Yhdessä laskussa laskutettiin kahden viimeisimmän lehden ilmoitustilasta.
Yhteistyö aloitettiin perinnällä. Valinnassa painoi muun muassa Intrum Justitian tunnettuus. Hyvien kokemusten jälkeen myös laskutus siirrettiin Intrum Justitia Maksuvalvontaan.
"Käytössämme on nyt ainutlaatuinen ratkaisu: koko laskutustapahtuma saatavien perintään asti on nyt saumattomasti hallinnassa. Tietysti jos haluamme perinnän osalta joitakin poikkeuksia, sekin onnistuu.".
- Meille yhteistyön aloittaminen Intrum Justitian kanssa oli sikälikin helppoa, että olemme myös muutoin ratkaisseet lehden tekoon liittyviä asioita uudella, perinteisestä poikkeavalla tavalla. Myymme esimerkiksi ilmoitustilaa moduleina, eikä palstamillimetreinä.
Laskutus nopeutui: yksi lasku koskee vain viimeisimmän lehden ilmoitustilaa eikä Forum24:n tarvitse enää huolehtia saatavien perintään siirroista. Intrum Justitia hoitaa reskontran valvonnan, muistuttaa viipymättä erääntyneistä laskuista ja tarvittaessa saatavat siirtyvät automaattisesti perinttäväksi ilman erillistoimenpiteitä. Luotonhallinta on näin viiveetöntä, kassavirta on nopeutunut ja luottoriskit minimoitu.
Vuonna 2001 perustettu Forum24 on Oulun kaupunkiseudun uutis- ja ajankohtaislehti. Forum24 Oy:llä on 13 kokoaikaista työntekijää. Jakelulevikki on noin 93 000 kappaletta.
