Siirry päävalikkoon

Huomaathan, että käytämme sivustollamme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää evästekäytännöistämme.

Lyhyemmillä maksuajoilla työllistävä vaikutus

Intrum Justitian maksutaparaportin mukaan maksuaikojen piteneminen aiheuttaa yrityksille monenlaisia ongelmia. Se vaikuttaa jopa yritysten kykyyn palkata uusia työntekijöitä.

15 prosenttia kyselytutkimukseen Suomessa vastanneista yrityspäättäjistä kertoo, että voisi palkata uusia työntekijöitä, jos pitkittyvät maksuajat saataisiin kuriin. Käytännössä tämä tarkoittaisi 33 000 työllistävää yritystä. Euroopassa vastaava lukema on jopa 32 prosenttia, eli 8 miljoonaa yritystä.

Maksuajat ovat vaikuttaneet uuden henkilöstön palkkaamiseen negatiivisesti myös kuluneen vuoden aikana. Yksi viidestä yrityksestä Suomessa (21 prosenttia) kertoo pidentyneiden maksuaikojen vaikuttaneen negatiivisesti uusien työntekijöiden palkkaamiseen ja yksi kymmenestä (11 prosenttia) kertoo vaikutusten ulottuneen olemassa olevan henkilöstön irtisanomisiin.

Maksuviiveet aiheuttavat yrityksille myös monia muita vaikeuksia. 41 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo, että pitkät maksuajat aiheuttavat likviditeettiongelmia. 34 prosenttia mainitsee seuraukseksi tulonmenetykset ja 28 prosenttia kertoo yrityksen kasvun estyvän.

- Maksuaikojen venyminen on merkittävä ongelma etenkin pk-yrityksille. Kun yritykset eivät saa ajallaan maksua tuottamistaan tuotteista tai palveluista, he joutuvat usein myös lykkäämään omien laskujensa maksua. Pahimmillaan venyvät maksuajat aiheuttavat yrityksille vakavia taloudellisia ongelmia, toteaa johtaja Juha Iskala Intrum Justitiasta.

- Valitettavasti ei näytä siltä, että maksuajat olisivat jatkossakaan lyhentymässä. Äskettäin voimaan tullut uusi maksuehtolaki on askel oikeaan suuntaan, mutta koska maksuajoista voidaan uudenkin lain mukaan sopia osapuolten kesken, se tuskin muuttaa nykytilannetta.
 
Katso muut päätulokset sekä maakohtaiset tulokset.
 

 
Intrum Justitian maksutaparaportti: Tiedot perustuvat Intrum Justitian maksutaparaporttiin. Raportti perustuu 29 Euroopan maassa helmi-maaliskuussa 2015 toteutettuun kyselytutkimukseen. Raportissa vertaillaan maakohtaisia ja kansainvälisiä trendejä maksukäyttäytymisessä ja maksutavoissa. Raportti on ladattavissa veloituksetta osoitteessa www.intrum.fi/maksutapatutkimus 

Viisi vinkkiä parempaan taloudenhallintaan

  1. Huolehdi, että yritykselläsi on johdonmukainen ja ajantasainen luottopolitiikka.
  2. Varmista, että myyt asiakkaille, joiden maksukykyyn voit luottaa. Tarkista myös jo olemassa olevien asiakkaiden maksukyky säännöllisesti.
  3. Muistuta viivästyneistä maksuista ripeästi. Mitä tuoreempi saatava on, sitä todennäköisemmin se maksetaan.
  4. Huolehdi, että myynti- ja talousosasto toimivat yhteistyössä luottotappioiden torjumiseksi.
  5. Tasapainota asiakasrakennetta riskien ja kasvupotentiaalin perusteella.


Lisätietoja:
Juha Iskala, johtaja, Intrum Justitia Oy, juha.iskala@intrum.com, puhelin 050 370 6333
Katja Luotola, viestintäpäällikkö, Intrum Justitia Oy, katja.luotola@intrum.com, puhelin 050 302 5639

Intrum Justitia -konserni on Euroopan johtava luotonhallintapalveluiden asiantuntija, joka parantaa palveluillaan toimeksiantajiensa rahankiertoa ja pitkän aikavälin kannattavuutta. Sen palveluksessa on 3 800 henkilöä 20 maassa, ja sen liikevaihto on 530 miljoonaa euroa. Intrum Justitia on listattu Nasdaq OMX Tukholmassa vuodesta 2002. www.intrum.com www.intrum.fi